Se että työpäivinä on aikaa ajatella omia asioitaan ei välttämättä ole hyvä juttu siinä mielessä, että jo osaltaan päivänselvät asiat alkavat tuntua hankalilta ja rupeavat mietityttämään entistä enemmän. Toisaalta ajatustyön tuloksena saattaa huomata myös ihan hyödyllisiäkin näkökulmia.
Yksi tällainen näkökulma löytyi tänään kun surffailin erilaisilla raakaravinto-sivustoilla ja päädyin blogiin jossa nostettiin esille myös kriittisempiä ajatuksia raakaruoka-hypeä kohtaan. Olen ollut nyt aika innostunut raakaravinnon huikaisevista vaikutuksista joita ylistetään yhdellä jos toisellakin sivustolla, ja niellyt hieman sinisilmäisestikin kaiken mahdollisen tiedon mitä olen saanut myös kaupallisista lähteistä. Tällä kyseisellä blogi-sivustolla kuitenkin muistutettiin pitämään järki päässä varsinkin silloin kun syömisestä ja ruoansulatuksemme toiminnasta yrietään tehdä suoritettava biologinen projekti ja kun syömisen ajattelu alkaa viedä turhan paljon energiaa päivästämme ja pääkopamme kapasiteetista.
Monissa terveysväittämissä, jotka liittyvät raakaruoka-meininkiin, on varmasti ihan vinha perä (kuten esim. gluteenin ja maidon vaikutus elimistöönmme) ja ekologiset näkökulmat ovat tietysti myös erittäin tärkeitä. Samaan aikaan kuitenkin kun surffailen tutkimassa raakaruoka-reseptejä, mietin "ruoka-guruni" Jamie Oliverin mahdollisia ajatuksia asiasta. Jamie suosii kyllä mahdollisimman paljon luomutuotteita ja lähiruokaa, mutta ei varmastikaan luopuisi perinteisestä kypsennysmenetelmästä. Uunissa kypsytettyä kanaa lisukkeineen ja old-fashion-mud-pie:ta ei välttämättä korvata kovin helposti raakaversioilla, vaikka viherpirtelön voimalla sitä voisi toki yrittääkin.
Siispä päädyin mielessäni jonkinasteiseen kompromissiin. (huom! ailahtelevaisten ajatusteni vuoksi mielipiteeni saattaa muuttua myöhemmin)
Päätin siis napata Luonnollista! Syömisen syvin olemus-kirjasta ja raakaravinto-meiningistä itselleni sopivimmat ja hyödyllisimmät tärpit (Saastamoinen kehottaakin kirjassaan ennen kaikkea kuuntelemaan omaa kehoaan ja etsimään itselle sopivimmat vaihtoehdot) ja yhdistän ne Jamie Oliverin lanseeraamaan rentoon ruoanlaittoon. En tiedä osaanko kuvata omaa ihanneruokavaliotani kovinkaan täydellisesti, mutta yritän tuoda tärkeimmät pointit esille näiden inspiroivien kuvien avulla. :)
Tämä kokki innoitti minutkin ruoan pariin: Jamie Oliver
Jamie on ihan mahtava tyyppi, aito ja innostava ja "oh so british":D Jamien ruoanlaitto on hauskaa ja rentoa ja innostaa kokeilemaan kaikkia uusia juttuja. (huom! kuvassa oleva keittiö on kyllä semmonen unelmakeittiö ettei toista <3)
En aio hyljätä yhtä ultimate-lemppari-ruuistani, nimittäin nuudeliwokkia. Ja tosiasiassa se sisältää monia hyviä asiota, herkullisuutensa lisäksi, koska siinä on paljon kasviksia, terveellistä öljyä ja nuudeleitakin saa nykyään täysjyvänä. Hyväksytty siis berryn ruokavalioon!
Aion kuitenkin tutustua myös uusiin raakaruokatuttavuuksiin ja niiden avulla pyrkiä vähentämään viljan käyttöä. Siis vähentämään, en lopettamaan kokonaan. No, ne pullamössöleivät ja kaupan lisäainepommi-leivokset ajattelin hyvästellä kylläkin kokonaan. Mutta erilaisista raakasalaateista, viherkeitoista yms. saa mukavaa vaihtelua esimerkiksi lounasvaihtoehtoihin.
Maidon vaikutukset eivät taida olla pelkästään positiivisia, kuten olen erinäisitä lähteistä saanut lukea. Maidon tuottama lima keuhkoputkien lähettyville (lääketieteelliset epäkohdat mahdollisia) ei myöskään helpota astman hoitoani. Siksipä maitotaloustuotteiden käyttöä onkin hyvä pyrkiä vähentämään, mutta silloin tällöin sallin itselleni kyllä tämän ihanuuden nimeltä Ben&Jerry's Ice Cream. Ja hei, reilua kauppaa sentäs! Lahjaksi saamaani jäätelökonettakaan en aio kiikuttaa kirpparipöydälle, vaan aion kokeilla mitä mainioimpia jätskireseptejä, kohtuudella. Myös raakajätskiäkin on kehitelty, sitäkin voisi testailla.
Viherpirtelö. Tämä ihmeellinen superjuoma. Tervetuloa aamiaspöytään!
Nämä kaikenlaiset jännittävät smoothiejuomat kyllä tuntuvat aika mukavilta, joten niitä aion lisätä aamiaiseksi ja välipaloiksi enemmän.
Herkuttelun suhteen yritän löytää itselleni sopivan tavan herkutella. Raakasuklaata aion ehdottomasti kokeilla, sekä muitakin raaka-jälkiruokia. Silloin tällöin myös perinteisempiä herkkuja on mukava tehdä, ja ruokosokeri, hunaja, pähkinät ja kuivatut hedelmät pysyy lemppareina leivontapuolella edelleenkin.
Tästä kuvasta tulee jotenkin tosi hyvä fiilis ja kaikki nuo värit ja tuo purilainen kuvastaa mun mielestä aika hyvin nimenomaan sitä fiilistä minkä haluaisia ruoanlaitossa olevan. Ehkä tuon lihapihvin vaihtaisin kuitenkin kasvispihviin :)
No niin, tämmöisiä ajatuksia tänään. Kello näyttää jo kovasti siltä että on aika mennä nukkumaan. Yritän aktivoitua tässä blogin pitämisessä, ihan tosissaan nyt, koska kirjoittaminen selvästi myös auttaa selvittämään epäjärjestyksessä olevia mietteitäni pään sisällä.
Hyvää yötä ja toivottavasti nukkumatti vie unissa herkullisille makumatkoille :)
kuvat: weheartit.com, all around google